Toivoa ei olla menettämässä...

Nadalta jäi schapeleirit väliin ja odotettu agilitykoulutus meni sivu suun, kiitos juoksujen. Jätimme suunnitellut Tampereen kisat väliin, mutta uhmakkaasti ilmoittauduin Vääksyyn ja lisenssin maksoin Hagia edustaen (en ole Porissa jäsenenä missään agilityseurassa niin edustetaan sitten Heinolaa). Nadahan siis treenaa ja asuu Heinolassa, mutta minä sijaitsen Porissa. Onneksi Heinolassa pääsee treenaamaan lähes koska vain. No mitä se treenaaminen auttaa, kun koira ostaa esteet, mutta sitä ei vain kiinnosta? Pitäisikö suosiolla luovuttaa?

No olin luovuttamisen kannalla ensimmäisen radan jälkeen. Mietin jo jättäisikö toisen radan suosiolla väliin. Ensinnäkin oma jännitys oli valtava. Radat olivat erittäin helppoja ja kiva oloisia. Sopivia putki ansoja nopeille koirille ymv. Ohjaajalla suorastaan unelmia. Nadalle olisi ollut suuri hyöty, että osaa kepis kuin vettä vain molemmin puolin. Tätä emme päässeet hyödyntämään. Ekalla radalla lähdettiin liikkeelle varsin tahmeasti hyppy, hyppy, putki, hyppy, putki, muuri ja TOTAALINEN STOP. Mikä keinu? EVVK. Nada ei yksinkertaisesti suostunut kiipeämään keinulle millään houkuttelulla. Jälkeenpäin harmittelen, että en "pakottanut" sitä keinulle. Olisin voinut hyvin ottaa hylyn keinun suorituksesta, kun se kuitenkin tuli kolmesta kiellosta. Loppu rataa ei edes suoritettu viimeistä hyppyä lukuunottamatta. Iloinen maaliin tulo on kuitenkin tärkeä, vaikka kuinka mäkeen menisi.

Seuraavalla radalla Henna neuvoi meille uuden keinon, jota sitten päätimme kokeilla, kun ei siitä mitään haittaakaan ollut. Eli ennen meidän vuoroa jätin Nadan vieraalle ihmiselle ja menin lähtöalueelle yksin juuri ennen vuoroamme. Henna toi Nadan viime tipassa niin, että se joutui vetäämään mun luokse. Stadaa toimi! Nada lähti häntä heiluen kohti rataa, mutta voi harmi! Ajanottolaitteita fiksattiin niin, että jouduttiin istumaan omasta mielestäni ikuisuudelta tuntuva tovi lähtövalmiina. Tunsin, kun omat kädet tärisi ja koira jännitti. Jokatapauksessa lähtö oli huomattavasti edellistä parempi! Hyppy, hyppy, putki, hyppy ja A sujuivat, mutta sitten tuli pituus. Tässä kohtaa Nada selkeästi katsoi, että hetkinen "kuvitteletko sä oikeesti että mun pitäs mennä noiden kaikkien lankkujen yli". No eihän se mennyt ja otettiin hylky, mutta jatkettiin sisukkaasti eteenpäin kunnes tultiin taas sille pahaiselle keinulle. Nyt otin nadaa hellästi karvoista ja vein sen yli. Ei ollut moksiskaan ja matka jatkui. Sama temppu toistui puomilla. Nada ei ole ikinä säikähtänyt keinua tai pudonnut puomilla, joten kyse ei voi olla kuin pelleilystä. Maaliin päästiin hienosti. Tästä opimme, että pituutta pitää treenata!! Tuota keinu ja puomi jumittelua en sen sijaan ymmärrä...

Nyt sitten voisi harkita seuraavia kisoja. Tai sitten unohtaa agilityn kokonaan. Ärsyttää olla näin kahden vaiheilla. Porissa (Noormarkussa) olisi syyskuun lopussa kisat, mutta mistähän sinne saisi avustajan. Minulla on ikävä niitä aikoja, kun treenasi ahkeraan ja kisoissa käytiin aina porukalla. Pystyy siinä jonkun kanssa pohtimaan ratoja ja purkamaan jälkeenpäin suorituksia... Välillä tekisi mieli muuttaa Porista pois pelkästään koiraharrastuksen takia :D

Nooh katsellaan... Ja katsellaan nyt tapauksta Nada myös. On se vaan niin omanlainen. Kyllähän mä sitä pituutta jo rataantutustumisessa katselin, että saattaa olla tiukka paikka. En muista varmasti edes minkä käskyn siinä annoin, mutta koska Nada on pieni maksi koira täytyy sille kiinnittää huomiota pituuden kohdalla ja opettaa "pituuuuuuus" niin että se tajuaa hypätä pituutta eikä korkeutta eikä ala kattelee, että mikä tää on :D Todistetusti se kutienkin hyppää suorin jaloin 90 cm (keittiön työtasolle).

Tulipahan nämä kisat purettua ja raportoitua! Oli muuten kaikilla kolmella Hagin ykkösellä keinuongelmia. Jokaiselle tuli kieltoja molemmilla radoilla... hmm.

Nadan agility...

...ei näytä lainkaan pahalta. Hyppytyyli on parantunut valtavasti ilman sen suurempaa työtä. Valeraskaudet ja pennutukset on ohi, joten taukoa on myös ollut. Ehkä se on tehnyt hyvää?

Oltiin alkukesästä treenaamassa ja nyt taas juhannuksena. Nada tykkää työskennellä minun kanssa eikä välitä Tuulasta kentän laidalla vaan kulkee innolla =) Yhden kerran tuossa välissä treenattiin ihan vaan omalla pihalla.

Hirveästi tekisi mieli kokeilla kisoja, mutta en tiedä ollaanko siihen vielä valmiita. Ehkä odotellaan elokuulle, kun on schapeleiri ja saadaan toivonmukaan jotain ulkopuolista näkemystä siitä, missä pisteessä ollaan. Minä jännitän tosin itse niin paljon noita kisoja, että Nada varmaa sitäkin on peilannut lukkoon mennessään. Hankalaa, kun pitäisi saada rutiinia ja harjotusta, mutta koira on semmonen, jota ei parane pilata omalla sähläämisellä.

Nada ei ole mielestäni niin helppo ohjattava kuin Tiltu. Nada ei kestä painostusta lainkaan ja irtoamisia pitäisi edelleen saada vahvemmiksi. Olisi tuo koira kuitenkin kakkosiin kiva saada, vaikka siitä ei huippua ikinä tulekaan.

En ole varmaan aikaisemmin tuosta Nadan hyppytyylistä kirjoittanut, mutta varmaan oleellista on mainita, että kyseessä on nimenomaan taktiikka ei jäykkyys. Aktiivisimman treenauksen aikana Nadasta ei löytynyt lainkaan jumeja hierojan mukaan, Tiltulla vastaavasti on ollut jumeja. Nadahan hyppii siis maxiesteitä kaikenlisäksi.

Katsellaan, jos jossain vaiheessa jäisi palkasta sen verran ylimääräistä (oman pennun menojen lisäksi), että maksaisi lisenssin ja katsoisi jonkun sopivan kisan esim. tampereelta, joka sopisi logistiikaltaan meille, kun asutaan eripuolilla Suomea :)

Tässä on muutama Sannan napsima kuva ravikilta:
(Huomatkaa tuo käteni asento, miten sitä oppis pitää kättä suorassa!? )

Agility puintia

Tiltu täytti eilen yhdeksän vuotta ja teki tänään Hämeenlinnassa kolme starttia. Ja niin vain kävi, että sieltä ensimmäiseltä hyppyradalta se nollatuli! Sijoitus oli 14. ja yhteenä oli ollu 45 koiraa. Toiselta radalta tuli kielto A-esteeltä ja siitä seurasi hylky. Kolmannelta radalta tuli kielto puomilta ja tulos 7.29. Harmittavia nuo kiellot, kun kontaktit eivät kerrankin lentäneet. Nyt oli jo nollat niin tuurin päässä!

Tiltu oli ollut vähän reppana, kun Tuula oli Alman kanssa näyttelyssä. Vuokko sanoi, että kyllä Tuulaa vaan tarvitaan kisamatkoilla. Alma sai ERIn ja oli luokkansa kolmas, paras narttu kehässä ei sijoittunut ja kasvattajaluokalta välttyi, kun oli Lumikuonoja tarpeeksi muutenkin. Tuomari tykkäsi pitkistä koivista ja niitä ei Almalla ollut tarpeeksi. Päätä kehui kovasti, mikä oli positiivista, kun siitä on aikasemmin rokotettu.

Ensi sunnuntaina on sitten Salpausselän kennelpiirin piirimestaruuskisat. Sinne Tiltu menee tietysti tavoittelemaan sekä yksilö- että joukkue PM-mestaruutta ;) Nada jäi ilmoittamatta, vaikka olisi ollut joukkueessakin tilaa. Minulla ei ole (vielä) tälle vuodelle lisenssiä ja en ole ehtinyt treenaamaan tai olemaan Heinolassa. Tuula ei itse oikein kykene juoksemaan ja Nada on luonteeltaan erilainen kuin Tiltu. Se ei välitä oikein vieraista. Treeneissä Nada oli kuitenkin kulkenut Tuulan kanssa hyvin ja minä menen vapun jälkeen vajaaksi viikoksi Heinolaan testaamaan miten meidän yhteistyö sujuu. Jos se sujuu hyvin, niin kisoja katsomaan ja lisenssi hankintaan!

Katsotaan, miten saadaa säädettyä treenaamiset. Onneksi Heinolassa pääsee aika hyvin harjoittelemaan, niin voin sitten treenata meidän yhteistyötä ja ohjaamista melkein milloin vain ja Tuula voi keskittyä opettamaan koiralle kikkoja, kuten pujottelua ja irtoamisia ymv. Minulla tulee kyllä olemaan ongelmia ohjaamisen kanssa. Mitenhän sitä voisi opetella ohjaamaan koiraa ilman koiraa? Täytynee koittaa päästä seuraamaan muiden treenejä ahkeraan. Pian alkaa tuon pennun kanssa Porissa pentukurssi niin ehkä sitä kautta pääsee seuraan sisään niin, että voisi joskus mennä vaikka kokeneempien treenejä vakoilemaan. Pitänee ottaa selvää.

Seitsemän Schapea sulassa sovussa

Kyllä se niin vaan taitaa olla, että on tämä schapendoes erinomaisen sosiaalinen rotu. Ei sitä ihan joka rodussa mummo, mamma, serkku ja neljä riiviötä pysy samassa tilassa toisiaan syömättä. Kai tuolla mummolla on se auktoriteetti tallella, kun Nadan ei tarvi vahtia pentuja ja Alman antaa leikkiä niiden kanssa minkä kerkiää. Tai ehkä meidän alussa niin supermamma on viimein kyllästynyt riiviöihin ja odottaa vaan, että lähtisivät jo maailmalle. Kyllähän tuo Nada ja Tiltu pentuja komentavat eivätkä ole niin innokkaita leikkimään. Tiltu vielä vähän jaksoi innostua niiden ollessa neljän viikoniässä, mutta nyt lähes seitsenviikkoiset ovat jo liikaa. Pentuja komennetaan, mutta mieluummin väistetään. Komentaminenkin on hyvin nättiä. Eivät nuo riiviöt tosin mitään usko.

Sallia ei pennut kiinnosta sitten yhtään. Se juoksee karkuun ja pysyy poissa jaloista. Murina on myös sen oloista, että parempi vaan pitääkin erossa toisistaa. Niin tottelevainen ja kiltti kuin Salli onkin, niin kokoero on sitä luokkaa, että parempi olla pelleilemättä. Nämä pennut eivät siis välitä vaikka kuinka hammasta tulisi vaan menisivät päälle kuin yleiset syyttäjät. Kyllä ne hieman Nadaa uskovat, mutta kyllähän mamma osaa pentujaan kurittaa sopivan tomerasti, mutta kuitenkin hellästi. Salli taitaa olla myös tosiaan tulossa vanhaksi, kun ei se enää jaksa neljää riiviötä hyökkimässä kimppuunsa.

Laitetaan vähän pentujen tämänpäivän kuulumisia tähän kuvien muodossa:



Tiltu-mummo osaa pysyä tarpeen vaatiessa suojassa sohvalla.



Aamupisut ja kakit opetellaan tekemään pihalle isojen opastuksella.



Kynnys ei ole este suuntaan tai toiseen.



Ja lumi on sitten niin ihanaa, että pihalla haluttaisiin olla kokoajan eikä sisälle ole lainkaan kiirus.



Tiltu pitää vahtia vakiopaikallaan. Nada vähän kurkkaa, että mitäs siinä kinastellaan ja Alma miettii, että eikö kukaan leiki hänen kanssaan.



Eihän siinä auta muukuin sekaan vaan! Mamma ja poika ottaa rennosti, kun serkkutytöt telmii keskenää.



Alma kattoo kuvaajaa sen näkösenä, että mitä sää siellä teet, tuu sää ees leikkii mun kaa.



Nada ja Tiltu pitävät sohvaa vallassaan, tyynyt barrikaadeinaan.

Minä tosiaan lintsailen koulusta ja vahdin pentuja, kun porukoiden lomat loppuivat. Nyt pääsen päivittelemään näitä blogeja kun pennut vaihteeksi ottavat päiväunia. Ylihuomenna täyttävät seitsemän viikkoa ja ovat valmiita muuttamaan omiin koteihinsa. Sanna ja Marko ovat tulossa torstai iltana hakemaan Selmaan. Tirpasta tuli Nelli ja se lähtee Ouluun, mutta en nyt ole varma lähtiko se ennen vai jälkeen pääsiäisen. Pojan tilanne on toistaiseksi avoin, mutta siitä sitten enempi kun olen viisaampi. Teslan kanssa olisi kanssa torstai iltana tarkoitus lähteä ajelemaan Poriin. Teslan kuulumisa saa lueskella sitten Teslan omasta blogista Teslan Temmellykset. Tänne päivittelen varmaan jotain kaukana Teslan elämästä olevaa höpinää (tosin Tesla tulee olemaan suurin osa omaa elämääni, joten...) ja ainakin noita koirien agility ja muita kisaraportteja lupaan ylläpitää. Ja jos muuta kummallista tapahtuu.

Ja kontaktit lentää

Tiltu-mummo kävi tosiaan tänään kiitämässä Riihimäellä agilitykisoissa. Tahti oli hyvin perinteistä. Ensimmäinen rata oli kuulemma todella upea ja ihanneaika alittui, mutta se yksi vitonen ropsahti puomin kontaktilta. Hyppyradalta tuli se nolla ja sijoitus oli 17. koiria ollessa yhteensä 44. Viimeiseltä radalta Vuokko otti tahallaan hylyn, kun kaikki kontaktit lentivät. Tiltullahan on aina hirveä kiire agilityradalla edetä, joten sitä ei voisi vähempää ne kontaktit kiinnosta. Ei sillä ole aikaa tulla alas asti, kun loikkaamalla pääsee paljon lujempaan. Tuula tuumasi, että kun muut koirat alkavat väsyä kolmannella radalla Tiltu vaan tulee entistä hullummaksi.

Minä tulen varmaan olemaan vainoharhainen Teslan kontaktien kanssa. Niin hyvin on nuo Tiltun kontaktit onnistuttu pilaamaan. Tosin eipä silloin aikoinaan niihin taidettu edes kiinnittää huomiota niin paljon. Sallin kanssa aloitin agilityn vain vähän Tiltun jälkeen ja kontakteilla ei ole mitään ongelmia. Harmillinen kyllä tuo ensimmäisen radan puomi, olisi ollut tuplanollat kasassa. Tiltu on ihana koira ohjata ja antaa paljon anteeksi ohjausvirheitä. Vuokko niitä tuskin pahemmin harrastaa, mutta minä olen oppinut agilityn Tiltun kanssa ja kyllä niitä virheitä on anteeksi annettu, kontaktit nyt vaan ovat aina olleet Tiltun ongelma. Jotenkin kisatilanteessa mennään niin ylikierroksilla, että vaikka niitä olisi kuinka treenattu niin mennään taas metsään. Seuraavan kerran kontaktit lentää Hämeenlinnassa.

Tesla muutta tosiaan torstaina Poriin. Menen jo maanantai-iltana Heinolaan ja kirjoittelen sitten pentujen kuulumisia ennen niiden maailmalle lähtöä. Olen kovasti puunannut ja koittanut tehdä kämpästäni pentuturvallista. Lähinnä se on ollut rojun siivoamista ja johtojen piilottelua. Tietokone muutti keittiöön, koska päätin, että Tesla saa yksin ollessaan olla olomakuuhuoneessa. Ei kuulu käytävänkään äänet niin hyvin. Minulla ei siis ole varsinaista sisäväliovea ja asun ns. entisessä liikehuoneistossa niin tähän kuuluu keittiöön erityisesti kuuluu kaikki summerien äänet ja väliovien kolahdukset (tämä asunto on itse asiassa toiminut pieneläinklinikkana). Toisaalta se on ihan hyväkin, koska Salli ainakin tottui todella nopeasti jatkuvaan kolinaan eikä ollut moksiskaan, vaikka omakotitalossa jokainen ylimääräinen kolahdus saa koko lauman meluamaan.

Päästiin Teslan kanssa pentuagilitykurssille. Olen tästä kyllä niin innoissani. Kurssi alkaa toukokuussa ja kaverini innostui mukaan kääpiöpinserinsä kanssa. Kurssin sisältö kuulosti todella kivalta. Se on hyvä, että tottuu jo pienestä pitäen agilityjuttuihin, vaikka vielä pitkään aikaan ei pääsekään treenaamaan. Kurssilla opetellaan oikeaoppista palkkaamista ja tutustutaan esteisiin ja suoritetaan osittain. Leikkimielisesti siis edetään.

Kaikenkarvaisia koiruuksi

Kevättä on ilmassa ja aurinko paistaa lämpimästi, joten päätettiin puolen päivän aikaan tuoda pennut kuistille haistelemaan ja maistelemaan raikasta ulkoilmaan. Isä vei pikkutytöt (Tiltu, Nada, Alma) metsään ja Hanne tuli katselemaan pentuja, niin saatiin kätevästi lauma ulos.



Risuharja herätti kovasti kiinnostusta ja olikin pian nurin.



Salli uskaltautui kurkkaamaan pentuja lähempää, kun ne olivat ruokalevolla ja Hanne toimi houkuttimena. Pikkutytöt olisivat samassa tilanteessa olleet jo ruuan kimpussa. Salli tyytyi katselemaan ja vähän kurotti nuuhkaisemaan, mutta pysyi poissa kosketusetäisyydeltä ja keskittyi välillä Hannea lipaisemaan.



Kaapattiin Salli autoon ja ajettiin kirkonkylän toiselle puolelle. Hannen porukoiden pihassa oli pikkukoiralauma vastassa. Näin pitkäkarvaisen Milda-mäyräkoiran pitkästä aikaan ja voi, kun se oli vanhentunut. Vanhalla neidillä on ikää jo arvostettavat 14-vuotta. Milda on myös aikoinaan harrastanut Tiltun kanssa agilityä.



Jätettiin Milda Hannen porukoille ja vietiin loppulauma metsään. Hannen puudelit Riki (musta) ja Indy (ruskea) sekä Liinu-mäyris ja Salli saivat nauttia kevättalven lumista.



Salli taas nuortui silmissä ja nautti elämästä. Liinulta meni jo vähän hermot, kun Salli komensi toista taukoamatta. Salli on kova komentamaan, kun ei saa haluamaansa huomiota. Kovapäinen mäyräkoira antoi itseään isomman kuulla kunniansa. Salli taas ei voi sietää, että häntä revitään karvoista tai korvista. Tilanne oli kuitenkin ohitse yhtä nopeasti kun alkoi ja molemmat jatkoivat peräkkäin köpöttelyä sulassa sovussa. Ainoa ero oli, että Salli oli todellakin loppulenkin hiljaa. Ihminenhän noissa tilanteissa säikähtää, kun koirien kokoero on kuitenkin niin suuri kaveruksilla. Salli on kuitenkin sen verran fiksu ja tasapäinen koira, että väistää ennemmin kun rähähtää takaisin. Hyvin nuo molemmat kumminkin uskovat, kun ääntään korottaa ja Liinukin taisi vähän nolostua kiivastumistaan.



Kyllä noista tipsuistakin jonkinasteinen peto löytyy tästä kuvasta päätellen.



Indy päätti tunkea kotimatkan ajaksi Liinun seuraksi etupenkille. Ei ilmeisesti tajunnut, että Liinukin matkustaa edessä tai sitten tuumasi mäyräkoiran olevan kuitekin parempi matkakumppani kuin kaksi kolmasosaa takapenkistä vievän briardin.



Pennut olivat nukkuneet koko lenkkeilyn ajan keittiössä. Pikkutytöt kurvasivat pihaan isän kanssa samalla, kun Hanne pudotti minut ja Sallin, joten siirrettiin pennut takaisin aitaukseen. Ne keksivät miten kiva ääni sanomalehtipapereista lähtee, kun niiden päällä peuhaa ja lehdet saivat kyytiä.

Pentuja, pentuja ja pentuja

Mikään maailmassa ei tuoksu niin ihanalle kuin koiranpennut. Pieniä palleroita voisi haistella kaiken aikaa, mutta täytyyhän niille suoda unirauha. Kyllä olivat pienet kasvaneet, kun kotiin päästyäni kurkkasin pentuaitaukseen. Jaoin kuitenkin huomioni vanhemmalle laumalle, joka olikin kimpussani urakalla. Tiltu tunki kainaloon minkä kerkesi ja Nadaakin sain viimein nutrata olan takaa.

Pennut vetelivät sopivasti sikeitä saapuessani kotiin, mutta lopulta heräsivät ja pääsin tutustumaan. Nätisti ryntäsivät kaikki luokse ja Tesla tuntuu tunnistavan hienosti oman nimensä. Teslalla ja Selmalla on jo kutsumanimet käytössä. Onhan noilla muillakin lempinimiä.



Pentuaitauksesta on hankala lähteä, mutta Alma ja Tiltu ansaitsivat kuitenkin lenkitystä. Alma on selkeästi hihnalenkityksen tarpeessa. Meidän perheessä isä hoitaa lähinnä nuo koirien lenkitykset, pakkaa koirat autoon ja ajaa metsään. Käveltiin tosin metsän poikki, jossa saivat tytöt vähän viipottaa menemään. Kun tultiin ihmisten ilmoille, niin huomasin, että Almalla on valinnaisen kuurot korvat. Ei luokse tulosta tietoakaan. Sain Alman huomion itseeni, kun lähdin juoksemaan karkuun, mutta pysähtyessäni Alma vaan kaasutti täysillä ohitse ja takaisin. En viitsinyt alkaa pelleillä, joten kun hyväuskoinen kakara törmäsi Terhiin ja Tiltuun, sanoin Terhille, että ota kiinni.

Loppuilta onkin tänään mennyt sitten pentujen kanssa touhutessa ja niiden sosiaalistamisessa. Rohkeita nuo ovat ja tulevat luokse ja kiipeävät syliin. Alma on päässyt pentuaitaukseen ja pentujen kanssa peuhaamaan. Noita vanhuksia ei tunnu pennut pahemmin kiinnostavankaan.



Tesla tuntuu kyllä niin oikealta valinnalta omakseni, vaikka kaikki nuo on todella ihania. Mustavalkoinen tyttö on kaikkein pienin ja poika edelleen isoin. Tesla on tosin melkeen pojankokoinen, toivottavasti lähtee pienenemään. Medikoiran kuitenkin olen tilannut, heh.

Pari päivää saan seurailla pentujen vipellystä. Sitten on pakko palata ankeaan arkeen. Tuntuu uskomattomalta, että kolmen viikon päästä yksi noista vipeltää lukaalini lattialla.