Aika juoksee

Meidän rakas Salli briardi saavutti tänään virallisen veteraani-iän ja täytti kahdeksan vuotta. Vastahan se oli pieni pentu, joka varasti naapurin pyykkitelineeltä pyyhkeitä ja toi mysteerisen kamelin, jonka alkuperä ei koskaan selvinnyt, kotiin. Muistan vielä hyvin kun talutin seitsenviikkoista Sallia kotitiellämme ja se talloi koko pienen matkan kantapäilleni. Missä välissä se oppi vetämään?

Soitin isälle kotimatkalle, että muistaa antaa Sallille tänään jotain spesiaaliherkkua. Luulen, että tuosta saavat osansa muutkin. Täytyy katsella, jos Salli myöhemmin soittelisi. Äitillä on siis tapana välillä antaa puhelin koirille, kun soittaa minulle. Viimeksi Salli alkoi nuolla luuria innoissaan.

Salli on ollut aina vähän meidän musta lammas, sillä äitillä oli tapana sanoa, että ei tule mustaa briardia tähän taloon, että kyllä se fawn on oikea väri. Salli on kyllä todistanut, että ei koiraa karvoihin katsomista. Vaikka ei näyttelyihin riitä ulkonäköä ja agility sekä PK-ura katkesi ennen kuin kunnolla pääsi vauhtiin, niin luonne on silti mitä mahtavin. Salli onkin keskittynyt käyttämään päätään. Veikkaan, että kovin moni muu briardi, ei ole osallistunut ammattikorkeakoulun oppitunnille. Pentupaimenena ja ns. terapiakoirana Salli toimii myös loistavasti kiltin luonteensa ansiosta. Nyt odotellaan Sallille uutta pentukatrasta oppimaan elämää ison koiran rinnalla.

Tänään tuli puhetta koiranpennuista, kun kaveri kyseli, että millainen hauva minulle onkaan tulossa ja koiran lyhyt tiineys aika aiheutta ihmetystä. Kyllähän tuo kaksi kuukautta lopulta menee todella nopeasti. Tosin tuntuu, että siitä on ikuisuus, kun kävin Nadan kanssa treffaamassa Retua. Parin viikon päästä on jo kuitenkin laskettu aika ja toivotaan parasta. Oma hiihtolomani osuu sopivasti helmikuun kahdeksannelle viikolle, joten pääsen kotiin koiria hoitamaan ja viihdyttämään. Nada on nyt hieman pyöristynyt ja tissit ovat kasvaneet reilusti, että kai siihen ultraan on tosiaan uskomista.

Vielä, kun saisi oman mielensä keskittymään insinööreilyyn, eikä selailemaan kaikenmaailman koiranhäkki, lelu, koulutus ja ties mitä sivustoja. Olen hämmentynyt, kuinka monta eri seuraa tai yksityistä koirakerhoa Porista löytyy, joissa voi siis osallistua pentukurssille tai treenata tottelevaisuutta. Tämän viikon tarkoitus ei kuitenkaan ole löytää kivaa koiraseuraa, vaan opetella iteroimaan ja hakea kesätöitä.

Ensi kesänä olisikin ohjelmaa riittämiin, joten kiva ja sopivan joustava työpaikka olisi aika unelma. Sossunluukku ei välttämättä inspiroi eikä tarjoilu/baarihommat. Jazzien aikaan voin verestää noita taitoja, mutta muuten olisi jo korkea aika päästä eroon noista hommista. Työharjoittelut olisi myös vähän pakko suorittaa loppuun, jos aion ylipäätään joskus valmistua. Schapeleirille ja agirotuun olisi mukava päästä vierailemaan. Agirotu järjestetään Lahdessa, niin sinne tosiaan menisi mielellään ihan turistiksi. Eiköhän meidän Tiltu ainakin osallistu myös noihin yksilökisoihin. Hääjuhlatkin ovat tiedossa loppukesästä, joten joutuupahan ainakin kerran kesässä juhlimaan kunnolla.

Tänään sain ennen joulua kadottamani puhelimen takaisin kotia. Tapaus on varsin hämmentävä, sillä yli kuukauden kadun varressa maannut puhelin vaikuttaa yllättävän virkeältä. Soitin testi puhelun Terhille ja mitään vikaa ei tuntunut olevat. Miten yli kuukauden pakkasissa, lumihangessa ja kosteudessa kärsinyt puhelin voi olla enää hengissä? Kovasti siis epäilenkin, että joku olisi ensin poiminut omaan taskuunsa ja tullut katuma päälle ja palauttanut katoamispaikkaan. No loppu hyvin kaikki hyvin ja sain puhelimeni takaisin. Juuri, kun opin taas käyttämään vanhaa kunnon nokiaa. Äättömät ja ööttömät tekstiviestit ovat tehneet paluun. Tai ehkäpä Lillin kutoma villainen suojus on tosiaan supertekoa!