keskiviikko 19. marraskuuta 2008

Totta tosiaan, minulla oli tämmöinen...

Hyvin arvelin, että ahkera aloitus kaatuu lyhyesti. Syksyisen laiskottelu päivän ohessa kuitenkin löysin ikioman blogini ja muutaman yrityksen jälkeen onnistuin muistamaan tunnukseni ja salasanani.

Päivitetään tilanteeni, eli edelleen ollaan insinööriopiskelijoita, mutta omassa unelmaopiskelija boksissa elellään Porin keskustan tuntumassa 44 neliön yksiössä, jossa olisi lemmikin tai kahden paikka vapaana. Lemmikin pitoa harjoiteltiin, kun Salli täällä asusteli. Lähdin syyslomalla kuitenkin parin viikon ulkomaanreissulle ja Salli meni luonnollisesti vanhemmilleni ja toistaiseksi on sillä tiellä. Tiltu oli ikävissään syönyt karvansa etujaloista ja itse koitan saada taas ankeasta arjesta epätoivoisesti kiinni. Tällä hetkellä kulutan liikaa kallista aikaani rescue- sivustoilla sekä apulassa. Nadan juoksuja myös odotellaan ja toivotaan, että tärppäisi. Odottavan aika vaan on pitkä ja täydellisen lemmikkiyksilön tullessa vastaan en harkitsisi varmasti kauakaan.

Siivoojan hommat olen toivottavasti jättänyt lopullisesti taakseni. Tavoitteena on myös, että tämä olisi viimeisiä talvia, kun keikkaluontoisesti tarjoilen ja hengailen baaritiskin väärällä puolella hammasta purren ja drinkkejä väännellen. Toivottavasti saa keskittyä kaljapainotteiseen asiakaskuntaan, kun baarihommia tarjotaan.

Kaljakulttuuriin on tässä viimeisen kuukauden aika tullut tutustuttua muutoinkin. Ihan siis kultturellissa mielessä. Ystäväni Mallun kanssa kiersimme Euroopan kaljamaissa ja nautimme paikallisia oluita sivistävässä mielessä, jos kykenen voin laittaa parhaimmat otokset tännekin esille. Jälkeenpäin olen netistä imenyt yleistä tietoa oluista matkastamme inspiroituneena. Eihän tuo kaljanmaistelu tietenkään matkamme ainoa tarkoitus ollut. Belgiassa sekä Hollannissa näimme suomalaistuttuja ja Berliinissä nautimme kaupungin historiasta mahtavan turistikierroksen mukana. Suosikkiolutkin löytyi lopulta Berliinistä! Suosittelen kaupunkia lämpimästi kaikille ja muutaman päivän reissu sinne oli aivan liian lyhyt.

Palataanpa koiramaisiin aiheisiin. Tokoilut Tiltun kanssa tosiaan kaatuivat hyvään alkuun. Yhtenä syynä tosin oli täydet tokokokeet. Tarkoituksena oli myös mennä ensin Sallin kanssa vetämään alokasluokka läpi ja hankkimaan kisakokemusta. Porissa asuessamme jäi tokoilut yllättäen täälläkin väliin. Yksin ei vaan saa aikaiseksi treenattua. Sen sijaan kävimme muutaman kerran Satakunnan Pelastuskoirien raunioharjoituksissa ja viihdyimme erinomaisesti. Tulevaisuuden haaveena on paneutua tuohon harrastukseen todenteolla, oli sitten koirana schapendoes, briard tai random-rescue-sekoitus. Siinä tuli lueteltua ne tämän hetken kämppis ehdokkaatkin. Katsotaan minkä kohdalla tärppää ensimmäisenä.

Agilityn saralla sen sijaan kunnostauduin periaatteella lahjattomat treenaa. Tänä vuonna onkin jo takana neljä epätoivoista starttia Nadan kanssa. Epätoivoisuus se vain paheni loppua kohden ja ehkä se on uskottava, että periaatteeni ei toimi. Alun lupaavat yliaika nollat kaatuivat lopulta Riihimäellä, kun Nada katsoi minua kesken radan nappisilmillään kysyen:"Onks mun oikeesti pakko mennä". Toisen kerran, kun puomin alussa kävimme tätä keskustelua, päätin luovuttaa suosiolla ja maalin toki tulimme komeasti, vaikka suurin osa esteistä väliin jäikin.

Lemmikkikuumetta on onneksi helpottanut kummikissani, joita käyn kiusaamassa säännöllisin väliajoin sekä Una-neito, joka hoivaani on luovutettu muutaman kerran. Heinolassa käydessä saa, joka kerta päivitellä, kuinka Alma-pentu on kasvanut ja pähkäillä miksen jättänyt leveää vuodettani Heinolaan, kun vuoteeseeni on kummasti enemmän tunkua kuin täällä.

Riina kuittaa ja kiittää, eikä lupaa palata tämän vuoden puolella.