Nadan synnytys

Lupasin kirjoittaa vähän paremman tarinan Nadan synnytyksestä ja pienokaisista. Tällä hetkellä istun linja-autossa matkalla Lahdesta Tampereella vaihtaen Poriin. Maidontuoksuiset pennut oli hankala jättää taakseen ja malttamattomana odottelen jotain viikonloppua, että pääsen niitä kunnolla katselemaan ja vertailemaan. Omassa kämpässänikin on vielä paljon tehtävää, jotta saan sen pentuvalmiiksi. Onhan tässä seitsemän viikkoa aikaa, mutta nopeasti sen tietää kuluvan.

Torstaina helmikuun 19. päivä alkoi viimein näkyä Nadassa kunnollisia merkkejä synnytyksestä. Kunnollinen levottomuus puhkesi 17.30 ja läähätys voimistui. Ensimmäiset vedetkin siinä jossain vaiheessa tulivat. Kello 18.30 oli havaittavissa selkeitä ponnistelu yrityksiä ja poltot alkoivat tihentyä. Ensimmäinen pentu näki päivänvalon 19.27 ja ensimmäinen äännähdys kuului pian ja tissi löytyi. Ruokahalua tuntui olevan heti alkuunsa.


Arvelimme oikein, että toinen pentu tulee olemaan vaikein. Eläinlääkärille oli soitettu, jotta tiedettiin missä on päivystys. Totta kai se olisi ollut Padasjoella asti. Langan päässä oli kuitenkin todella miellyttävä eläinlääkäri, joka antoi kullanarvoisia neuvoja, miten toimia ongelmatilanteessa. Toinen pentu oli lopulta todella iso poika ja Nada sai tehdä tosissaan töitä ponnistellakseen. Toinen pentu näki päivänvalon vähän puoli yhdentoista jälkeen. Hieman tätä pitkän matkan tehnyttä poikaa hierottiin ja puhalleltiin, mutta ääntä alkoi kuulua ja tissille päästyään söi semmoista tahtia, että posket olivat lommollaan. Nadan peruskuntoa saa varmasti kiittää että jaksoi niin hienosti pojan synnyttää koosta huolimatta.


Seuraava pentu putkahtikin pian perään kesken imetyksen noin kymmentä yli puolen yön ilman sen suurempia ponnisteluja. Viimeinen syntyi suunnilleen kymmentä vaille kolme ja kävi tissiin kiinni kuin herhiläinen. Loppujen lopuksi Nada oli siis todella hyvä synnyttäjä (vertailu kohteena meillä Tiltu-mummo). Nada synnytti pentunsa myös seisoaltaan. Neljä pentua ja kaikki syntyivät elävinä ja voivat vuorokaudenikäisenä hyvin.

Pentujaan Nada hoitaa todella kauniisti, vähän liiankin innokkaasti. Nuolemista ja jatkuvaa lutkutusta joutuu oikein rajoittamaan. Eiköhän tämä rauhoitu muutamassa päivässä, kun huomaa etteivät ne minnekään katoa. Nada ei malttaisi jättää pentuja hetkeksikään, eikä lopettaa hoivaamista edes, kun toiset nukkuvat tai imevät tissiä. Oma syöminen jäi kakkossijalle, vaikka muuten Nada on todella pirteä omasta nukkumattomuudestaan huolimatta.

Pentulaatikosta luovuttiin heti alkuunsa, kun ei Nada siellä osannut olla sen paremmin kuin lattiallakaan. Muutaman kerran nostelin pennut laatikkoon ja Nada tuli kyllä perässä, mutta imetys ja hoivaaminen tuntuvat vaan luonnistuvan paremmin lattialla. Varsinkin kun välillä joutuu vähän rajoittamaan tuota nuolemista. Pehmustettiin pennuille sitten kori, jonne ne on välillä nostettu nukkumaan lämpöiseen keskenään. Nada makaa pää korin reunalla, kun pennut ovat hiljaa ja tarkkailee silmä kovana. Hirveän hyvin Nada on myös tähän asti varonut, että ei käy pentujensa päälle makaamaan. Neljä on kyllä sopiva määrä, kun niiden perään on helpompi katsellakin.

Muut koirat on pidetty eristettyinä ja ainakin pari viikkoa tullaan pitämäänkin. Kammariin niillä ei ole asiaa, mutta ulkopuolella ovat kohtaamiset sujuneet ihan hyvin. Alma on itsekin vielä utelias pentu ja Salli on jotenkin niin viisas, että pysyy käskemättäkin poissa tieltä. Sitä ei edes kiinnosta tulla portin taakse kuikuilemaan. Samanlainen se on ollut Tiltun kaksien pentujen kanssa. Sitten, kun pennut ovat olleet isompia, on maannut kiltisti ja antanut pentujen hyppiä päällään. Eiköhän nämäkin pennut varttuessaan tule saamaan yhtä hienon koirakoulun isolta ja mustalta kaveriltaan. Tiltun suhtautumista odottelen jännityksellä. Voi olla, että saavat olla eristyksissä loppuun asti toisistaan. Nadan tuntien se ei välttämättä tule vieraisiin ja muihin koiriin kovin suopeasti suhtautumaan. Pitää kyllä omistaan huolen kynsin ja hampain. Meidän kanssa on kyllä todella kauniisti. Ja Tuulan koirahan se on. Parhaiten ja rauhallisimmin se malttaa Tuulan kanssa olla ja nukkua.

Ilmeisesti meillä on nyt yksi poika ja kolme tyttöä. Tosiaan ensimmäinen vuorokausi oletettiin viimeisenä syntynyttä tyttöä pojaksi. Tuula alkoi tuossa lähemmin tarkastella uudelleen ja taitaa olla tyttö hänkin. Painoerotkin olivat selkeät, kun aamulla punnittiin tyttöjen ja pojan välillä. Tässä on pentujen painot syntymäjärjestyksessä: (240;280;230;250) grammaa. Taitaa tulla kaikista myös harmaamustia mikä helpottaa nimien päättämistä.

Alkuviikosta olisi tarkoitus lähettää paperit kennelliittoon, jotta ehtivät ajoissa takaisin ja saadaan sirutetut pennut maailmalle. Nimiä olen miettinyt kokonaisuudessaan varmaan vuoden verran, kun tiesin, että Nadan pennutus on oikeasti ajankohtainen ja minulle muuttaa niistä yksi. Koirien lisäksi minulle elämässä on tärkeää musiikki, joten luonnollisesti nimet tulevat suosikkiyhtyeideni laulujen nimistä. Alun perin mietin kaikkia nimiä samalta yhtyeeltä, mutta hylkäsin ajatuksen. T-pentue tästä nyt sitten tulee, vaikka R-pentua oli kovalla kakkossijalla.

Oman vauvani kutsuma nimen keksin fysiikan tunnilla, kun minulla ja Marilla ei keskittymiskyky millään riittänyt magnetismi-oppiin. Oman hauvani tulen siis nimeämään magneettivuon tiheyden yksikön mukaan. Mari lupasi, että saan käyttää hänen nimiehdotustaan, jos otan pojan. Nyt näyttää kuitenkin vahvasti siltä, että Poriin muuttaa tyttö.

Oikeat nimet alkoivat muodostua lopulliseen muotoonsa, kun pennut olivat syntyneet. Itselleni olen jo pitkään suunnitellut Time Bomb nimistä pentua. Samaisen yhtyeen muita nimiehdotuksia olivat: Travis Bickle, Tropical London, Turntable. Kuuntelin kuitenkin joku päivä musiikkia koneeltani ja laulun nimi Trouble Seeker osui silmiini ja se kuulosti oivalta nimeltä. Päätin siis poimia pentujen nimet hyvien laulujen perusteella. Markoa saan kiittää avusta ja tällä hetkellä vakiintuneita nimiä ovat Time Bomb, Trouble Seeker ja Time to Waste. Ainokainen poika, jota olen Bonzoksi kutsunut, saa tuon oivan ongelman etsijän nimen. Tyttöjen nimet voi onneksi määritellä kullekin sirutukseen mennessä. Aikapommi muuttaa Poriin ja Aikaa Hukattavaksi Helsinkiin. Kolmannelle tytölle onkin sitten vaihtoehtoja: To the World, Trough These Eyes jne. Taidan Poriin päästyäni kuunnella vain kovasti T-kirjaimella alkavia lauluja.

Pennut ovat vielä hurjan nuoria ja on ollut uskomatonta katsella niiden möngerrystä. Syntymä itsessään on jo niin uskomaton tilanne. Jotenkin siinä vaan itsekin toimii aivan kuin ei tavallaan olisi oma itsensä. Ja jälkeenpäin miettii, että oliko se vain unta. Isä oli viisaasti tilannut 7. päivää lehden, niin siinä sitä vuoronperään sängyllä lueskeltiin ja tutkailtiin tilannetta silmät valppaana. Nyt vain toivotaan, että pennut kasvavat vahvoina ja terveinä sinne pääsiäisen tienoille. Ensimmäiset päivät ja viikko, kun on ohi voi oikeasti huoahtaa. Sitten onkin aika alkaa toivoa, että kaikille löytyy paras mahdollinen koti.

Kuljettaja juuri kuulutti, että ”Saavumme Tampereelle”. Luulen, että tämäkin on julkaisu kelpoinen (kun pääsisi kotiin ja onlineen) ja seuraavan matkan taidan ottaa päiväunet ja haaveilla pennuista.

Syntymän ihme

Elämä on jännittävää. Tiltu tuli meille sijoitukseen ja sulhoksi valittiin komea Onnimanni. Kolme päivää treffasivat pariskunta toisiaan Tampereen likellä, että hommat alkoivat toimia. Lopulta he saivat aikaiseksi neljä kerrassaan upeaa pentusta. Minä hoidin meidän perheen ihmislauman osalta astutuksen ja perheen voimin hoidettiin ensisynnytys. Siis koirathan nämä hommat hoisivat, mutta ihmisten roolina oli olla tukihenkilöinä. Mari vastaili auliisti keskellä yötä kysymyksiin ja antoi toimintaohjeita. Nada jäi laumasta Tuulan koiraksi ja semmoinen se on tosiaan onkin.

Nadan vein Retua treffaamaan ennen joulua ja jännitys jatkui viime metreille. Synnytys alkoi vasta 63. päivä, mutta tässä vaiheessa voi sanoa, että parempi synnyttäjä se oli kuin mammansa. Olen kyllä ylpeä neidistä, eikun pitäskö tässä sanoa jo rouva? Nyt on kuitenkin oma olo vähän väsynyt ja vastasyntyneet vie huomiota ja energiaa, kun eihän niitä malta olla ihailematta. Nada on melkeen yli-innokaskin mamma. Puhtaaksi kirjoitan tänne synnytys tarinaa ja tarkemmat tiedot paremmalla ajalla.

Itse joudun siirtämään itseni takaisin Poriin huomenna. En tiedä miten raaskin lähteä. En ole lomalla saanut mitään järkevää aikaiseksi. Molemmat Helsingin reissutkin peruuntuivat lopulta. Arkeen paluu ei tule olemaan helppoa kunnon laiskottelun päälle. Heti ensi viikolla pitää tehdä joku haastattelu ja jutun deadline on samalla viikolla. Olen kyllä innoissani, kun pääsen tekemään jotain vaihtelevaa hommaa noiden laskujen, joista en tajua sitten hölkäsen pöläystä, sivussa. En tiedä tuleeko musta ikinä minkään sortin toimittajaa tai tiedottajaa, mutta kyllä nuo kaikensortin julkaistavat jutut, on aina plussaa ja tykkään kuitenkin kirjoitella. Rutiinia on vaan hankalaa pitää yllä. Ja mähän en saa mitään aikaiseksi ilman kunnon deadlineja ja painostusta. Jätän kaiken viime hetkeen, aina.

Kovasti oon miettynyt tytöille ja pojille nimiä. Alkaa hahmottua pikkuhiljaa nekin. On se hauska huomata, kun joku alkaa näyttää juuri siltä ja siltä. Ihania nuo pentuset vaan ovat, voisin pitää kaikki. Siinä oliskin vilinää mun 44 neliön kaupunkiyksiöön.

Palaillaan asiaan kun saa muistiinpanot (joita synnytyksen ajan kirjottelin), kuvat ja nimet virtuaaliseen malliin = )

Tunkua Vuoteeseen

Pitkäveteisen labrapäivän jälkeen pääsin viimein kahdeksan linja-autoon ja Forssan kautta Heinolaan eilen illalla. Kerrankin, kun oli oikeasti kiire päästä pois, meni kaikki penkilleen. Meillä on nyt kolmen kerran rupeama kivien kanssa, ensin murskattiin, eilen jauhettiin ja loman jälkeen vielä hienonnetaan. Tietysti eilen hajosi seulakone ja jouduimme seulomaan isommat muruset käsikäyttöisesti. Hienompaa murskaa varten opettaja kaivoi jonkin antiikkisen vempaimen joka oli yltä päältä ruosteessa ja piti vimmattua meteliä.

Kotona Heinolassa oli vastassa neljä innokasta karvakasaa, jotka pääsivät tervehtimään vuorollaan. Hulluimman ja minua varmaan eniten ikävöimän Sallin vuoro oli viimeisenä. Neiti oli yksinkertaisesti aivan mahdoton. Puri kädestä niin, että teki kipeää. Jouduin ottamaan oikein leukaperistä kiinni ja rauhoittamaan ja painamaan päätä maaten, mutta eihän se mitään auttanut. Tulin tosiaan kotiin vasta puolen yön jälkeen, joten kokeilin suojata raajani peiton alle ja maata hetken paikallaan, että nyt käydään nukkumaan. No sain siinä yöpuvun vaihdettua ja pääsin unille. Normaalisti Salli nukkuu jalkopäässä, mutta tällä kertaa se tunki väkisin kylki kylkeä vasten . Meni kymmenen minuuttia ennen kuin neiti sai huohotuksellaan päänsä painettua rintaani vasten ja pikkuhiljaa uni voitti molemmat.

Tuntuu, että Salli vaan villiintyy vanhetessaan. Neiti tosin taisi mennä tohkeilu viime yönnä hieman yli. Sallilla on kova paimennusvietti ja se paimentaa suullaan, eli ottaa kiinni. Koskaan se ei pure puremalla, mutta ylikierroksilla käyvä isohampainen ja voimakassuinen koiruus saan helposti aikaan mustelman, jos toisen. Olen luovuttanut yrityksestä pitää jättikokoisen tyynyni sängyssä, sillä Salli on päättänyt, että talon suurimmat tyynyt kaikkien muiden ohella ovat hänen omaisuuttaan. Neiti on onnellinen tyyny suussa, jos ei ole tarpeeksi isoa tyynyä, leluja löytyy yleensä vähintään kolme.

Aamusta, kun jäin onnellisena nukkumaan, porukoiden lähtiessä töihin, Alma kävi muutaman kerran pomppimassa päänpäällä kunnes syöksyi Tiltun seuraksi sängyn alle. Nadaa selkeästi vaivaa hellyyden kipeys, sillä se puolestaan tuli välillä jakamaan tyynyä ja välillä käpertyi kainaloon. Nousin katsahtamaan kelloa ja tässä vaiheessa tiltu teki bravuurinsa eli hyppäsi aitiopaikalle. Tiltu yleensä tunkee sänkyyni siinä vaiheessa, kun en ole siinä itse, mutta jää ikionnellisna kainalooni tuhisemaan. Alma tietysti tunki mukaan ja käveli päälläni päästä varpaisiin, kunnes Salli tuumasi, että nyt on mustasukkaisuus kohtauksen aika. Koko lauman isoin karvakasa tunki siis väkisin pääni ylle seinän ja tyynyn väliin. Lopulta Alma ja Nada alkoivat hivuttautua kohti pääpuolta kielet lipoen ja tulin siihen tulokseen, että parasta nousta ylös, alkaa olla jo liian ahdasta ja tukalat paikat.

Nada vaikuttaa käyttäytyvän jotenkin rauhallisemmin ja hellyyttävämmin. Aamulla aloin purkaa kassiani ja jossain vaiheessa Nada oli onnistunut kaivamaan pörröisen yösukkani suuhunsa. Koetin ottaa pois ja Nada löi leikiksi. Nada ei siis osaa leikkiä leluilla eikä taistella kovin herkästi. Jopa vaihto makupalaan pisti miettimään hetkeksi. Tunkin sukat takaisin syvälle kassiini. Sillä välin, kun huhuilin Almaa ulkoa, oli Nada jälleen hakenut sukat suuhunsa.

Kokeilin juuri Nadan mahaa ja neiti vaan heilutti häntäänsä ja katsoi hellyyttävin nappi silmin takaisin. Hankala kuvitella, että sieltä olisi vauvoja tulossa, vaikka ihan kuin jotain muhkuraista möyrintää olisinkin havaitsevinani. Järjetöntä kasvua ei ole ja ketteryys on tallella. Tosin selällään ei Nada ole kellinyt, mitä se normaalisti tekee useinkin minun tai veljeni tullessa kotiin. En siis tarkoita normaalia ”rapsuta minua” kellintää, vaan Nadalla on suorastaa raju tyyli heittää vauhdista kiemurtelemaan jalkojemme juureen ja siinä se nauttii ja ynisee, kun paijataan. Välillä tekee 180 asteen käännökset jne.

Seuraavat päivät tulevat olemaan jännittäviä. Sattui hiihtolomani kyllä sopivaan rakoon. Tosin viimeistään sunnuntaina karkaan Helsinkiin kiusaamaan Saraa ja näen parhaat ystäväni ja menemme katsomaan varmasti yhtä tämän vuoden parhaista keikoista Tavastialle.

Aika juoksee

Meidän rakas Salli briardi saavutti tänään virallisen veteraani-iän ja täytti kahdeksan vuotta. Vastahan se oli pieni pentu, joka varasti naapurin pyykkitelineeltä pyyhkeitä ja toi mysteerisen kamelin, jonka alkuperä ei koskaan selvinnyt, kotiin. Muistan vielä hyvin kun talutin seitsenviikkoista Sallia kotitiellämme ja se talloi koko pienen matkan kantapäilleni. Missä välissä se oppi vetämään?

Soitin isälle kotimatkalle, että muistaa antaa Sallille tänään jotain spesiaaliherkkua. Luulen, että tuosta saavat osansa muutkin. Täytyy katsella, jos Salli myöhemmin soittelisi. Äitillä on siis tapana välillä antaa puhelin koirille, kun soittaa minulle. Viimeksi Salli alkoi nuolla luuria innoissaan.

Salli on ollut aina vähän meidän musta lammas, sillä äitillä oli tapana sanoa, että ei tule mustaa briardia tähän taloon, että kyllä se fawn on oikea väri. Salli on kyllä todistanut, että ei koiraa karvoihin katsomista. Vaikka ei näyttelyihin riitä ulkonäköä ja agility sekä PK-ura katkesi ennen kuin kunnolla pääsi vauhtiin, niin luonne on silti mitä mahtavin. Salli onkin keskittynyt käyttämään päätään. Veikkaan, että kovin moni muu briardi, ei ole osallistunut ammattikorkeakoulun oppitunnille. Pentupaimenena ja ns. terapiakoirana Salli toimii myös loistavasti kiltin luonteensa ansiosta. Nyt odotellaan Sallille uutta pentukatrasta oppimaan elämää ison koiran rinnalla.

Tänään tuli puhetta koiranpennuista, kun kaveri kyseli, että millainen hauva minulle onkaan tulossa ja koiran lyhyt tiineys aika aiheutta ihmetystä. Kyllähän tuo kaksi kuukautta lopulta menee todella nopeasti. Tosin tuntuu, että siitä on ikuisuus, kun kävin Nadan kanssa treffaamassa Retua. Parin viikon päästä on jo kuitenkin laskettu aika ja toivotaan parasta. Oma hiihtolomani osuu sopivasti helmikuun kahdeksannelle viikolle, joten pääsen kotiin koiria hoitamaan ja viihdyttämään. Nada on nyt hieman pyöristynyt ja tissit ovat kasvaneet reilusti, että kai siihen ultraan on tosiaan uskomista.

Vielä, kun saisi oman mielensä keskittymään insinööreilyyn, eikä selailemaan kaikenmaailman koiranhäkki, lelu, koulutus ja ties mitä sivustoja. Olen hämmentynyt, kuinka monta eri seuraa tai yksityistä koirakerhoa Porista löytyy, joissa voi siis osallistua pentukurssille tai treenata tottelevaisuutta. Tämän viikon tarkoitus ei kuitenkaan ole löytää kivaa koiraseuraa, vaan opetella iteroimaan ja hakea kesätöitä.

Ensi kesänä olisikin ohjelmaa riittämiin, joten kiva ja sopivan joustava työpaikka olisi aika unelma. Sossunluukku ei välttämättä inspiroi eikä tarjoilu/baarihommat. Jazzien aikaan voin verestää noita taitoja, mutta muuten olisi jo korkea aika päästä eroon noista hommista. Työharjoittelut olisi myös vähän pakko suorittaa loppuun, jos aion ylipäätään joskus valmistua. Schapeleirille ja agirotuun olisi mukava päästä vierailemaan. Agirotu järjestetään Lahdessa, niin sinne tosiaan menisi mielellään ihan turistiksi. Eiköhän meidän Tiltu ainakin osallistu myös noihin yksilökisoihin. Hääjuhlatkin ovat tiedossa loppukesästä, joten joutuupahan ainakin kerran kesässä juhlimaan kunnolla.

Tänään sain ennen joulua kadottamani puhelimen takaisin kotia. Tapaus on varsin hämmentävä, sillä yli kuukauden kadun varressa maannut puhelin vaikuttaa yllättävän virkeältä. Soitin testi puhelun Terhille ja mitään vikaa ei tuntunut olevat. Miten yli kuukauden pakkasissa, lumihangessa ja kosteudessa kärsinyt puhelin voi olla enää hengissä? Kovasti siis epäilenkin, että joku olisi ensin poiminut omaan taskuunsa ja tullut katuma päälle ja palauttanut katoamispaikkaan. No loppu hyvin kaikki hyvin ja sain puhelimeni takaisin. Juuri, kun opin taas käyttämään vanhaa kunnon nokiaa. Äättömät ja ööttömät tekstiviestit ovat tehneet paluun. Tai ehkäpä Lillin kutoma villainen suojus on tosiaan supertekoa!