Toivoa ei olla menettämässä...

Nadalta jäi schapeleirit väliin ja odotettu agilitykoulutus meni sivu suun, kiitos juoksujen. Jätimme suunnitellut Tampereen kisat väliin, mutta uhmakkaasti ilmoittauduin Vääksyyn ja lisenssin maksoin Hagia edustaen (en ole Porissa jäsenenä missään agilityseurassa niin edustetaan sitten Heinolaa). Nadahan siis treenaa ja asuu Heinolassa, mutta minä sijaitsen Porissa. Onneksi Heinolassa pääsee treenaamaan lähes koska vain. No mitä se treenaaminen auttaa, kun koira ostaa esteet, mutta sitä ei vain kiinnosta? Pitäisikö suosiolla luovuttaa?

No olin luovuttamisen kannalla ensimmäisen radan jälkeen. Mietin jo jättäisikö toisen radan suosiolla väliin. Ensinnäkin oma jännitys oli valtava. Radat olivat erittäin helppoja ja kiva oloisia. Sopivia putki ansoja nopeille koirille ymv. Ohjaajalla suorastaan unelmia. Nadalle olisi ollut suuri hyöty, että osaa kepis kuin vettä vain molemmin puolin. Tätä emme päässeet hyödyntämään. Ekalla radalla lähdettiin liikkeelle varsin tahmeasti hyppy, hyppy, putki, hyppy, putki, muuri ja TOTAALINEN STOP. Mikä keinu? EVVK. Nada ei yksinkertaisesti suostunut kiipeämään keinulle millään houkuttelulla. Jälkeenpäin harmittelen, että en "pakottanut" sitä keinulle. Olisin voinut hyvin ottaa hylyn keinun suorituksesta, kun se kuitenkin tuli kolmesta kiellosta. Loppu rataa ei edes suoritettu viimeistä hyppyä lukuunottamatta. Iloinen maaliin tulo on kuitenkin tärkeä, vaikka kuinka mäkeen menisi.

Seuraavalla radalla Henna neuvoi meille uuden keinon, jota sitten päätimme kokeilla, kun ei siitä mitään haittaakaan ollut. Eli ennen meidän vuoroa jätin Nadan vieraalle ihmiselle ja menin lähtöalueelle yksin juuri ennen vuoroamme. Henna toi Nadan viime tipassa niin, että se joutui vetäämään mun luokse. Stadaa toimi! Nada lähti häntä heiluen kohti rataa, mutta voi harmi! Ajanottolaitteita fiksattiin niin, että jouduttiin istumaan omasta mielestäni ikuisuudelta tuntuva tovi lähtövalmiina. Tunsin, kun omat kädet tärisi ja koira jännitti. Jokatapauksessa lähtö oli huomattavasti edellistä parempi! Hyppy, hyppy, putki, hyppy ja A sujuivat, mutta sitten tuli pituus. Tässä kohtaa Nada selkeästi katsoi, että hetkinen "kuvitteletko sä oikeesti että mun pitäs mennä noiden kaikkien lankkujen yli". No eihän se mennyt ja otettiin hylky, mutta jatkettiin sisukkaasti eteenpäin kunnes tultiin taas sille pahaiselle keinulle. Nyt otin nadaa hellästi karvoista ja vein sen yli. Ei ollut moksiskaan ja matka jatkui. Sama temppu toistui puomilla. Nada ei ole ikinä säikähtänyt keinua tai pudonnut puomilla, joten kyse ei voi olla kuin pelleilystä. Maaliin päästiin hienosti. Tästä opimme, että pituutta pitää treenata!! Tuota keinu ja puomi jumittelua en sen sijaan ymmärrä...

Nyt sitten voisi harkita seuraavia kisoja. Tai sitten unohtaa agilityn kokonaan. Ärsyttää olla näin kahden vaiheilla. Porissa (Noormarkussa) olisi syyskuun lopussa kisat, mutta mistähän sinne saisi avustajan. Minulla on ikävä niitä aikoja, kun treenasi ahkeraan ja kisoissa käytiin aina porukalla. Pystyy siinä jonkun kanssa pohtimaan ratoja ja purkamaan jälkeenpäin suorituksia... Välillä tekisi mieli muuttaa Porista pois pelkästään koiraharrastuksen takia :D

Nooh katsellaan... Ja katsellaan nyt tapauksta Nada myös. On se vaan niin omanlainen. Kyllähän mä sitä pituutta jo rataantutustumisessa katselin, että saattaa olla tiukka paikka. En muista varmasti edes minkä käskyn siinä annoin, mutta koska Nada on pieni maksi koira täytyy sille kiinnittää huomiota pituuden kohdalla ja opettaa "pituuuuuuus" niin että se tajuaa hypätä pituutta eikä korkeutta eikä ala kattelee, että mikä tää on :D Todistetusti se kutienkin hyppää suorin jaloin 90 cm (keittiön työtasolle).

Tulipahan nämä kisat purettua ja raportoitua! Oli muuten kaikilla kolmella Hagin ykkösellä keinuongelmia. Jokaiselle tuli kieltoja molemmilla radoilla... hmm.