lauantai 21. maaliskuuta 2009

Pentuja, pentuja ja pentuja



Mikään maailmassa ei tuoksu niin ihanalle kuin koiranpennut. Pieniä palleroita voisi haistella kaiken aikaa, mutta täytyyhän niille suoda unirauha. Kyllä olivat pienet kasvaneet, kun kotiin päästyäni kurkkasin pentuaitaukseen. Jaoin kuitenkin huomioni vanhemmalle laumalle, joka olikin kimpussani urakalla. Tiltu tunki kainaloon minkä kerkesi ja Nadaakin sain viimein nutrata olan takaa.

Pennut vetelivät sopivasti sikeitä saapuessani kotiin, mutta lopulta heräsivät ja pääsin tutustumaan. Nätisti ryntäsivät kaikki luokse ja Tesla tuntuu tunnistavan hienosti oman nimensä. Teslalla ja Selmalla on jo kutsumanimet käytössä. Onhan noilla muillakin lempinimiä.



Pentuaitauksesta on hankala lähteä, mutta Alma ja Tiltu ansaitsivat kuitenkin lenkitystä. Alma on selkeästi hihnalenkityksen tarpeessa. Meidän perheessä isä hoitaa lähinnä nuo koirien lenkitykset, pakkaa koirat autoon ja ajaa metsään. Käveltiin tosin metsän poikki, jossa saivat tytöt vähän viipottaa menemään. Kun tultiin ihmisten ilmoille, niin huomasin, että Almalla on valinnaisen kuurot korvat. Ei luokse tulosta tietoakaan. Sain Alman huomion itseeni, kun lähdin juoksemaan karkuun, mutta pysähtyessäni Alma vaan kaasutti täysillä ohitse ja takaisin. En viitsinyt alkaa pelleillä, joten kun hyväuskoinen kakara törmäsi Terhiin ja Tiltuun, sanoin Terhille, että ota kiinni.

Loppuilta onkin tänään mennyt sitten pentujen kanssa touhutessa ja niiden sosiaalistamisessa. Rohkeita nuo ovat ja tulevat luokse ja kiipeävät syliin. Alma on päässyt pentuaitaukseen ja pentujen kanssa peuhaamaan. Noita vanhuksia ei tunnu pennut pahemmin kiinnostavankaan.



Tesla tuntuu kyllä niin oikealta valinnalta omakseni, vaikka kaikki nuo on todella ihania. Mustavalkoinen tyttö on kaikkein pienin ja poika edelleen isoin. Tesla on tosin melkeen pojankokoinen, toivottavasti lähtee pienenemään. Medikoiran kuitenkin olen tilannut, heh.

Pari päivää saan seurailla pentujen vipellystä. Sitten on pakko palata ankeaan arkeen. Tuntuu uskomattomalta, että kolmen viikon päästä yksi noista vipeltää lukaalini lattialla.



1 kommentti:

Sanna kirjoitti...

voi että että voi voi oijjoi. onneks pääsee ens viikonloppunakin kattomaan. en oo varmaan vielä sanonut että ne kun on niin ihania!